Palasimme Siirin kanssa juuri lauantaiaamun kostean raikkaalta pitkältä aamulenkiltä. Siiri juoksi onnensa kukkuloilla niityllä varisten perässä, mutta kääntyi juoksemaan mun luo joka kerta kun kutsuin (namin kuvat silmissä ja kuola kielellä... ). Saatiin kulkea pitkä matka ihan ylhäisessä yksinäisyydessä. Ihmiset kai luulee, että ulkona on kurja ilma. Me Siirin kanssa tiedetään, että siellä on kivaa. Nyt paljastettiin se kaikille niille, jotka sattuu lukemaan tän.

Siirillä oli toisen juoksun jälkeen outoa väsymystä ja alavireisyyttä, ruokahaluttomuutta ja runsasta juomista. Mietin jo että onko jostain vakavammasta kyse, mutta eläinlääkärillä ei selvinnyt mitään suuntaan eikä toiseen. Joten kai se oli vaan hormonien heittelyä. Nyt tytteli on ihan normaali. Ainoa oire, joka ei eläinlääkärin mukaan sopinut kuvaan oli tuo runsas juominen. Mut ehkä mä kuvittelin vaan. Tai ehkä Siiri oli löytänyt jotain suolasta syötävää jostain... Sekin on kuitenkin nyt palautunut normaaliksi, noin niinkuin näppituntumalla. Kuppia ei tarvitse täyttää kuin about kerran päivässä.

Lokakuun toisena sunnuntaina käytiin Seurasaaressa parin westien (ja niiden emäntien) seurassa westielenkillä. Toivottiin runsaampaa osanottoa, kun kyseessä oli kuitenkin koko pääkaupunkiseudun westielenkki. Ja pelkästään näillä meidän kotinrukilla on ainakin viis westietä. Että luulis porukkaa riittävän. No, aamupäivä oli sateinen, joten ehkä se piti ihmiset loitolla. Kävelyn aikaan ei satanut ja oli tosi ihanaa köpötellä. Marraskuussa taas!