Siiri juoksi tänään suoraan päin seinää. Se oli koomisen näköistä ja vähän hymyilytti, mutta tytteli oli niin nolon näköinen, etten hennonut nauraa. Oli kertakaikkisen ällistyttävä hepuli kun tultiin iltaulkoilulta sisään. Vesisade kai sai sen aikaan.

Mitäpä muuta meille kuuluu? No, ajoittaista valon pilkahdusta sisäsiisteyden kanssa ja sitten välillä taas epätoivoa. Olen seurannut oikeaoppisesti pentua ja kun näyttää siltä, että se etsii pissipaikkaa, ollaan kiireesti menty ulos. Siellä sitten, satoi tai paistoi yritän odottaa niin kauan, että neiti suvaitsee rakkonsa tyhjentää. Monta kertaa olen joutunut luovuttamaan. Palkintonami jää taskun pohjalle ja palataan sisälle. Ja suoraan sanomalehden päälle... aah. Mutta kyllä se homma useimmiten sujuu...

Painossa mennään yli kolmessa kilossa, en ole pariin päivään punninnut.

Siskonsa tapaamisen jälkeen ensimmäinen koirakohtaaminen oli tänään. Ja se meni hienosti. Kyseessä oli aikuinen poikakoira, joka suhtautui sopivan kiinnostuneesti, rauhallisesti ja suopeasti Siiriin.

Ihmisiä on tavattu paljon. Viikonloppuna kävi kaksi tuttavaperhettä kylässä. Ja pojan kavereitahan on lapannut kylässä harva se päivä. Pihalla on usein muksuja, jotka tulee silittämään. Siiri näyttäisi tykkäävän siitä. Kaikki tapaamiset lasten kanssa on ollu positiivisia, joten hyvä hyvä.