Siiri saa kerran päivässä hulluuskohtauksen... Iltavalaistuksessa lattialle ilmeisesti muodostuu pelottavia varjoja ja heijastuksia. Neiti haukahtelee ja pomppii ja ruopii lattiaa... Ja vesikupistakin tuijottaa joku vastaan niin, että sille pitää murista ja kuppiin pitää laittaa pää ja etutassut. Ja sitten vettä on jokapaikassa. Toivottavasti tää on ohimenevä vaihe, ettei tarvitse alkaa keksiä vaihtoehtoista ratkaisua hygieeniselle ja tukevalle teräskupille.

Pureminen ei ole ollut tänään kovin hurjaa. Ihan kuin melkein ehkä sinne päin oltaisiin jo tavoittamassa jonkinlaista yhteisymmärrystä sen suhteen milloin mami on tyytyväinen ja milloin ei. Siiri päästää lahkeesta irti kun sanoo tiukasti ei, mutta noin nanosekunnissa hampaat on verkkarissa taas kiinni.

Pojan isää Siiri ei oikein uskaltanut mennä eteiseen moikkaamaan. Se oli vähän yllättävää, koska tähän mennessä Siiri on ollut kaikessa rohkea ja utelias. Kasvattajan perheeseen kuuluu mies ja aikuisia poikia, joten möreitä ääniä on kyllä ensimmäisten viikkojen aikana kuulunut.

Tänään Siiri muuten on ensimmäisen kerran syönyt ruokakulhot tyhjäksi jokaisella kerralla. Jee! Ja tarpeet on tehty hienosti melkein paperille ja joka kerta ulos silloin kun olen tajunut ajoissa Siirin viedä ulos.

Tänään ja eilen ollaan kokeiltu omalla pihalla vähän kaulapannassa ja hihnassa kulkua. Ihan hellästi Siirin ehdoilla. Kaulapanta ei ole ulkona suuressa maailmassa yhtään niin ärsyttävä kuin sisällä. Sen muistan edellisenkin koiran pentuajoista.